Pucon sijaitsee Chilessä, "seitsemän järven alueella". Puconissa minua kiehtoi lähinnä mahdollisuus päästä tulivuoren huipulla, mutta muutakin tuli tehtyä. Marssin siis ekana päivänä varaamaan tulivuoriretken seuraavaksi päiväksi. Lähtö kello 6.00 aamulla, 50 euroa. Iltapäivän vietin ihmettelemällä tulivuorta kaupungista käsin, poikkeamalla läheisen järven rannalle (joka on muuten samanniminen kuin tulivuori, Villarica) ja ostamalla kunnon eväät ja paljon vettä seuraavaksi päiväksi.
Reissu tulivuorelle osoittautui kyllä todella hienoksi kokemukseksi. Ei kaduttanut vaikka 50 euroa on ehkä suurin summa mitä olen koskaan maksanut mistään täällä. Päätin nousta myös kävellen alkumatkan, jonka suurin osa taittoivat hiihtohissillä vajaan 7 euron hintaan. Kohta kaduin kävelyvaihtoehdon valitsemista, sillä mäki oli aika jyrkkä ja opas viiletti aika uskomatonta vauhtia. En kai ollut vielä ihan toipunut "kaikki paikat tukossa" -sairaudestani, koska ei se mäki nyt niin pahalta näyttänyt. Loppumatka sujui huomattavasti helpommin. Syitä voi olla useita. Ehkä siksi että kävelimme ylihitaasti (että ne hissilläkin nousseet pysyivät mukana), tai siksi että kävelimme siksakkia, eikä nousua siis juurikaan ollut, matkaa vain, tai siksi että apuna pääsi käyttämään jäähakkua... Tulivuoren huippu on siis lumen peitossa ja kävelimme lähes koko matkan lumessa/jäässä. Ilmeisesti 2874 metriä on niin paljon, että korkeanpaikan leirejä harrastamattomia sattuu päähään. Ainakin mua sattui aika pahasti. Onneksi päänsärky aina hävisi kun pysähdyimme tauoille. Toinen vaihtoehto voisi olla orastava lumisokeus, mutta häviäisikö päänsärky silloin välillä... lopulta pääsimme kuitenkin siis huipulle ja siellä se oli 200 metriä leveä reikä... Olin ehkä hieman pettynyt ettei punaista laavaa näkynyt, mutten toisaalta uskaltanut myöskään mennä kovin lähelle sitä reikää pällistelemään. Ensinnäkään siellä ei ollut mitään suoja-aitoja ja toisekseen rikkihöyryt ei kulma tee hyvää... Tulivuori purkautuu kulma suunnilleen joka 14 vuosi. Viimeisin oli vuonna 1999, joten nyt ei ollut hirveää vaaraa, että tulivuori päättäisi purkautua... Paikallisten intiaanien kielellä (mapuche) tulivuoren nimi on rucapillán, eli paholaisen koti... Tulivuoresta tekee erityisen vaarallisen se, että sen huipulla on aina lunta. Tulivuoren purkaus aiheuttaa siis aina samalla myös ison lumivyöryn. Lumen ansiosta tulivuorelta laskeutuminen oli kuitenkin huomattavasti helpompaa kuin sille nouseminen. Vedimme kunnon vermeet päälle (takki, housut, säärystimet ja peppuliukuri) ja laskimme lumeen uurreetuja liukumäkiä pitkin alas jäähakulla jarruttaen. Aika hauskaa, vaikka kaikialla ei aina ihan niin lujaa mennytkään ja j
otkut eivät meinanneet tajuta miten hakun avulla pysähdytään (aiheuttaen pieniä vaaratilanteita). Tulivuoriretken vaarallisin osa onkin kai kanssaretkeläiset, jotka eivät osaa toimia hakun kanssa. Päätin siis olla joka mäessä ensimmäisenä ja varmistaa itselleni turvallisimmat ja parhaimmat laskut! :) Matkan lopuksi selvisi, että hiihtohissi olisikin kuulunut hintaan, joten valitin vähän ja sain vierailun kuumille lähteille puoleen hintaan... :P rentouduin siis illalla kuumissa lähteissä loikoilemalla. Oikeesti siellä oli aika tylsää ja ihan sikana israelilaisia (niitä on joka paikassa), mut oli se aika rentouttavaa. Nukuin kuin tukki seuraavan yön.Yö venyi aika pitkäksi, joten seuraavana päivänä kävin vain varaamassa kaksi muuta retkeä ja bussilipun Barilocheen, Argentiinaan. Perjantaiaamuna satoi rankasti, päätin vaihtaa retkien ajankohtia ja niinpä menin iltapäivällä kokeilemaan hydrospeediä. Jotenkin satuin olemaan ainut osallistuja, joten sain ihan privaattiretken. Hetken jo epäilin hydrospeedin turvallisuutta kun minulle (siis ainoalle osallistujalle) ei meinannut löytyä edes melkein ehjää märkäpukua. Lopulta, sonnustautuneena kahteen märkäpukuun, pelastusliiveihin, kypärään ja räpylöihin pulahdimme melko hyiseen jokeen hassun kuminpalasen kanssa. Loppujen lopuksi hydrospeed oli aika hauskaa seurasin opasta kuminpalasen päällä lilluen ja joen virtausten viemänä. Hommaan tarvittiin ilmeiseti vatsalihaksia, koska ne olivat aika kipeinä seuraavat päivät. Muuten selvisin ongelmitta. En kaatunut, en juonut liikaa vettä, enkä törmännyt kiviin liian pahasti. Joen pahimmat kosket on luokiteltu luokaksi kolme eli vaikeiksi... Joen virtauksien mukana lillumalla ne meni kuitenkin aika nopeasti ja helposti. Taitoimmekin tunnin aikana 13 km matkan.
Lauanatina kokeilen jotain vähemmän jännittävää ja epäkiinnostavampaa... Canopy on jonkinlaista köydessä riippuen liikkumista. Maisemat eivät olleet niin hienoja kuin kuvissa, eikä köydessä riippuminen niin jännää kuin olisi voinut olla. Pienoinen pettymys siis... :( Varmaan jännempää korkeanpaikan kammosta kärsiville...
Pucón on oikeasti aika nätti kaupunki. Vähän ehkä alppihenkinen. Kaupunki on täynnä matkatoimistoja, jotka järjestävät jos jonkinlaisia retkiä lähiluontoon. Ihan mielenkiintoisia kaikki, mutta jos ei ole rajattomia rahavaroja niin ihan kaikkeen ei pysty. Paikan ympärillä on neljä tulivuorta, kansallispuisto, jokia, järviä ja kuumia lähteitä. Aika paljon siis tarjottavaa. Näin tammikuun lopussa paikka oli täynnä chileläisiä ja israelilaisia. Onneksi retkilläni (lukuunottamatta kuumia lähteitä) oli vain chileläisiä. Israelilaiset tursuavat jo korvista ulos...
Yleistä chilestä: Kalliimpi kuin Argentiina, mutta yleisesti myös kehittyneempi. Mielestäni kehittynyt paljo jo näin ihan kolmessa vuodessa. Teissä on viivat ja ne on useimmiten merkitty vielä heijastimilla, jotta näkyvät paremmin, kun taas Argentiinassa viivat teissä on jopa aika harvinaisia (jotkut risteykset ovat kaaottisia, koska kaistoja ei ole merkitty). Chilessä puhutaan myös espanjaa, jota eivät edes kaikki argentiinalaiset ymmärrä. Summasummarum: Onneksi valitsin Argentiinan ja päätin olla ajamatta autoa siellä...
Sunnuntaiaamuna matka jatkui kohti Barilochea... Päiväbussi... Tylsä päivä siis tiedossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti