Bariloche 2.-7.2.
Pucónista palasin siis takaisin Argentiinan puolelle. Rajan ylittäminen sujui tällä kertaa ihan sujuvasti ja ajelu Nahuel Huapin kansallispuiston läpi takasi hyvät maisemat. Barilochessa vietin ensimmäiset kaksi yötä hostellissa, jossa oli suurin israelilaiskeskittymä ikinä... Olisi voinut luulla olevansa Israelissa. Luulen, että Etelä-Amerikassa on nyt jopa enemmän israelilaisia kuin viimeksi, vaikkei niitä silloinkaan tarvinnut etsiä. Niille, jotka eivät muista/tiedä kerrottakoon, että Etelä-Amerikka on kohde numero yksi kolmivuotisen asepalveluksen suorittaisen jälkeen. Israelilaisilla on omat nettisivut yms. joiden kautta he löytävät muut israelilaiset ja voivat jaella matkailuvinkkejä. Ihan kivoja suurin osa niistä on, mut tollaset isot ryhmät nyt vähän ärsyttävät...
Bariloche on tunnettu suklaastaan ja Nahuel Huapin kansallispuistosta. Kansallispuisto on Argentiinan vanhin ja aikas tosi iso. Päätin aloittaa paikkaan tutustumisen vuokraamalla pyörän ja kruisailemalla hieman. Matkaa kertyi 25 km ja se koostui lähinnä ylä- ja alamäestä. Matkalla näki Llao Llao:n kuuluisan ja kalliin hotellin, paljon järviä ja vuoria.
Seuraavana päivänä muutin pois hostellista paikallisen Romanon (Couchsurfing) luo. Seuraavat kaksi päivää satoi ja tuuli, mutta siis satoi ja tuuli aika kunnolla. Keskiviikkona kävin pyörähtämässä ulkona, kun en jaksanut olla tekemättä mitään, mutta totesin että kirjan lukeminen sisällä on kuitenkin hauskempaa... Torstaina vaivauduin jopa suklaamuseolle asti, koska sinne pääsi suoralla bussilla melkein oven edestä. Museo ei kuitenkaan ollut mikään ihmeellinen. Todella paljon pienempi kuin Kölnissä, eikä suklaakaan nyt oikein tehnyt vaikutusta. Perjantaina sää antoi viimein periksi tai ainakin sade loppui ja pääsin vuorille. Pakkasin siis rinkkaan makuupussin, eväitä ja vettä ja kävelin 10 km pituisen vaellusreitin Freyn majalle. Maisemat olivat ihan näkemisen arvoiset. Freyn majalla koin kuitenkin aikamoisen yllätyksen. En ollut ajatellut ollenkaan, että majalla yöpyminen ja keittiön käyttäminen voisi maksaa jotain, joten en ollut varautunut mitenkään rahallisesti. Mihinkäs sitä rahaa nyt metsässä tarvitsisi. Yöpyminen maksoi 30 pesoa ja jos sen lisäksi halusi käyttää keittiötä, täytyi maksaa 15 pesoa lisää (Yhteensä joku 10 euroa). Aika ryöstöhinnat. Hostellejakin löytää halvemmalla ja niissä on sentäs suihkut, kunnon vessat, omat sängyt ja internetyhteys yms... Eli aikamoista businesta ne siellä pyörittää.. No löysin lopulta 27 pesoa ja sain sitä vastaan levittää makuupussini noin 30 cm rakoon yläkertaan levitetyill patjoille. Tutustuin illalla yhteen argentiinalaiseen perheeseen, jonka isä oli kotoisin Barilochesta ja kertoi ettei majojen käyttö maksanut ennen mitään. Majat ovat siis samantyyppisiä kuin Suomen autiotuvat paitsi että paikalla on joku myymässä ruokaa ja juomaa... Ja nykyään siis myös patjapaikkoja ja keittiövuoroja...
Seuraavana päivänä palasin Barilocheen ja otin bussin kohti Buenos Airesia. 18 tuntia bussissa... Jee, jee...
En muistaakseni ole vielä kertonut, että nää argentiinlaiset on hukanneet kaikki kolikkonsa. Niitä ei saa mistään, kellään ei ole niitä, kaupasta saa vaihtorahana karkkia tai ei-oota... Ja silti kolikoita tarvitsee kaikkialla. Buenos Airesissa bussin voi maksaa ainoastaan kolikoilla ja ainoastaan tasarahalla, kaikenlaisille laukunheittäjille yms. pitäisi antaa tippiä (=kolikoita) ja kaupoissa kysellään aina kolikoiden perään... Täällä kolikoiden panttaaja on siis kuningas... Yritän siis pitää visusti itselläni kaikki kolikot, jotka vain mitenkään onnistun jostain saamaan.
Kuvia Pucónista ja Barilochesta löytyy Flickr:sta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti