Buenos Aires - Vieraita, myrskyjä ja karnevaalit

Viime sunnuntaina vastaanotin ensimmäiset vieraani: Ranskalainen Xavier (Äksä) Tanskasta ja romanialainen Laura Ranskasta. Keskiviikkoon asti kiertelimme Buenos Airesia ja tutustuimme ravintoloihin. Tiistaina menimme jopa ihan opastetulle kierrokselle ja tiistai-iltana kävimme katsomassa tangoa lähellä kotiani sijaitsevassa milongassa (= paikka jossa tangoa tanssitaan).

Torstaina sitten vuokrasimme auton ja suuntasimme reilun kolmensadan kilometrin päähän Rosarioon. Rosariossa kävimme Danielin (argentiinalainen kaverini Rosariossa) johdolla tutustumassa Argentiinan lipulle pystytettyyn monumenttiin ja Parana-joen rantoihin. Perjantaiksi suunnittelimme retkeä rannalle, mutta sää muuttuikin niin myrskyisäksi, että pakenimme sitä paikalliseen ostoskeskukseen. Danielin kokkaamaan lounaan/päivällisen jälkeen jatkoimme matkaamme Gualeguyachú:un.

Gualeguyachú on kuuluisa karnevaaleistaan (Argentiinan suurimmat, 30 000 vierailijaa/yö, 9 yötä vuodessa), rannastaan ja tiesuluista. Me matkasimme kaupunkiin lähinnä karnevaalien takia. Gualeguyachú:laiset ovat harrastaneet viime vuosina ahkerasti tiesulkuja Fray Bentosiin, Uruguayhin johtavalla, tiellä (Tie, jota pitkin turistit kulkevat Argentiinasta Uuguayhin). Tiesulut johtuvat Fray Bentosiin pystytetystä Metsä-Botnian selluloosatehtaasta. Argentiinalaisten mukaan tehdas rikkoo maiden välisiä sopimuksia ja saastuttaa maiden välissä virtaavaa jokea. Gualeguyachú:saa lähes jokaisessa auton ja kaupan ikkunassa on jonkinlainen mielenilmaisu asiaan liittyen. Esim. "SI a la vida, NO a las papeleras" (KYLLÄ elämälle, EI paperitehtaalle) Päätin olla mainostamatta erityisesti suomalaisuuttani, vaikkei kai kellään nyt sinänsä ole mitään suomalaisia vastaan.

Sää oli vähän kylmä rantaa varten, joten söimme herkkujäätelöt, kävimme leikkauttamassa hiukset vajaalla kuudella eurolla ja illalla marssimme cosodromolle katsomaan karnevaalikulkuetta. Ilmeisesti tihkusade hieman lannisti juhlintaa, sillä kulkueen jälkeen kaikki jotenkin vain hävisivät. Niinpä mekin menimme pitsan kautta "kotiin" nukkumaan.

Aamulla palasimme kaduille yön aikana muodostuneita jokia pitkin takaisin Buenos Airesiin ja heitimme Lauran lentokenttäbussiin. Nyt yritämme päättää ensi viikon ohjelman, sillä Xavier on täällä vielä torstaihin asti.

Buenos Aires - Kämpän hakua

Barilochen jälkeen tarkoituksena oli suunnata kolumbialaisen kaverini kanssa Uruguayhin viikoksi, mutta sitten tapahtui kaikenlaista. A) Selvisi että kommunikaatio talossa, johon minun piti muuttaa, ei ollut aivan toiminut ja lopulta siellä ei nyt olekaan sitten tyhjää huonetta maaliskuussa ja B) Kaverini joutuikin kuvamaan jotain lyhytelokuvaa ja siihen meni koko viikko. Eli loppujen lopuksi kummallakin oli aivan tarpeeksi tekemistä ihan Buenos Airesissa. Muutin sunnuntaina hostelliin (kun kaikki kaverit olivat kaikonneet kaupungista) ja aloitin kämpän metsästyksen. Se on loppujen lopuksi aika tylsää puuhaa ja tarkoittaa istumista tietokoneella ja juoksemista ympäri kaupunkia.

Hyvät jutut: Tutustuin samalla kaupunkin kaikkiin alueisiin, katuihin ja julkiseen liikenteeseen. Osaan nykyään liikkua aika hyvin, paitsi että oikean bussin löytäminen on kyllä vieläkin aika mahdotonta. Toinen hyvä jutuu oli tietysti ne aika todella monet askelet, joita otin päivien aikana sekä se että jouduin puhumaan espanjaa puhelimitse (=ei niin helppoa)
Huonot jutut: Homma oli vaikeampaa kuin luulin. Joko paikat oli ihan rämiä, vuokra oli liian korkea, porukka poltti sisällä tai huone olikin yllättäen jaettu. Ja yksi oli vaarallisellehkolla alueella ja huonojen kulkuyhteyksien päässä.

Välillä su-pe, en tehnyt muuta kuin istuin koneella ja juoksin ympäri kaupunkia. Tai no torstaina törmäsin yhdessä huone-esittelyssä yhteen brasilialaiseen opiskelijaan ja yhteen puolalaiseen tyttöön, joka tulee vaihtoon samalle laitokselle. Eka koulukaverini!!! Jee, jee. Kävin myös kaksi kertaa yliopistolla näyttämässä naamaa ja vähän varmistelemassa, että kaikki on ok. Ilmeisesti on. Mun nimi oli tuttu jne. Perjanataina sitten löysin huoneen, joka oli suunnilleen ok ja hyvien kulkuyhteyksien päästä. Koska olin jo vähän väsynyt etsimiseen ja odotin vieraita sunnuntaille, päätin ottaa huoneen vastaan. Pääsin muuttamaan eilen illalla.

Aika ok-paikka. Kolme argentiinalaista, yksi italialainen ja yksi jenkki. Kaikki puhuu paremmin espanjaa kuin mä, joten hyvä homma. Oon tosin ainut tyttö. Laitan myöhemmin kuvia ja muuta. Kerron myös vieraistani joskus myöhemmin.

Jos joku haluaisi löytää huoneen Buenos Airesista, kantsii katsoa seuraavat sivut:
- CompartoDepto.com
- Graiglist
- Just Landed
- CouchSurfing - Groups - BA housemate search & flat sharing

Täällä on myös paljon residenssejä, joissa asuu paljon opiskelijoita. En kuitenkaan halunnut moiseen koska huoneet ovat usein jaettuja ja yksityiset huoneet maksavat yleensä vähän liikoja. Lisäksi residensseissä on yleensä tiukahkot säännöt esim. vieraiden suhteen yms. Mutta varmasti myös vaitoehto.

Reissu kartalla

Näytä suurempi kartta

Bariloche - Mäkiä, tuulta, sadetta ja suklaata

Bariloche 2.-7.2.

Pucónista palasin siis takaisin Argentiinan puolelle. Rajan ylittäminen sujui tällä kertaa ihan sujuvasti ja ajelu Nahuel Huapin kansallispuiston läpi takasi hyvät maisemat. Barilochessa vietin ensimmäiset kaksi yötä hostellissa, jossa oli suurin israelilaiskeskittymä ikinä... Olisi voinut luulla olevansa Israelissa. Luulen, että Etelä-Amerikassa on nyt jopa enemmän israelilaisia kuin viimeksi, vaikkei niitä silloinkaan tarvinnut etsiä. Niille, jotka eivät muista/tiedä kerrottakoon, että Etelä-Amerikka on kohde numero yksi kolmivuotisen asepalveluksen suorittaisen jälkeen. Israelilaisilla on omat nettisivut yms. joiden kautta he löytävät muut israelilaiset ja voivat jaella matkailuvinkkejä. Ihan kivoja suurin osa niistä on, mut tollaset isot ryhmät nyt vähän ärsyttävät...

Bariloche on tunnettu suklaastaan ja Nahuel Huapin kansallispuistosta. Kansallispuisto on Argentiinan vanhin ja aikas tosi iso. Päätin aloittaa paikkaan tutustumisen vuokraamalla pyörän ja kruisailemalla hieman. Matkaa kertyi 25 km ja se koostui lähinnä ylä- ja alamäestä. Matkalla näki Llao Llao:n kuuluisan ja kalliin hotellin, paljon järviä ja vuoria.

Seuraavana päivänä muutin pois hostellista paikallisen Romanon (Couchsurfing) luo. Seuraavat kaksi päivää satoi ja tuuli, mutta siis satoi ja tuuli aika kunnolla. Keskiviikkona kävin pyörähtämässä ulkona, kun en jaksanut olla tekemättä mitään, mutta totesin että kirjan lukeminen sisällä on kuitenkin hauskempaa... Torstaina vaivauduin jopa suklaamuseolle asti, koska sinne pääsi suoralla bussilla melkein oven edestä. Museo ei kuitenkaan ollut mikään ihmeellinen. Todella paljon pienempi kuin Kölnissä, eikä suklaakaan nyt oikein tehnyt vaikutusta. Perjantaina sää antoi viimein periksi tai ainakin sade loppui ja pääsin vuorille. Pakkasin siis rinkkaan makuupussin, eväitä ja vettä ja kävelin 10 km pituisen vaellusreitin Freyn majalle. Maisemat olivat ihan näkemisen arvoiset. Freyn majalla koin kuitenkin aikamoisen yllätyksen. En ollut ajatellut ollenkaan, että majalla yöpyminen ja keittiön käyttäminen voisi maksaa jotain, joten en ollut varautunut mitenkään rahallisesti. Mihinkäs sitä rahaa nyt metsässä tarvitsisi. Yöpyminen maksoi 30 pesoa ja jos sen lisäksi halusi käyttää keittiötä, täytyi maksaa 15 pesoa lisää (Yhteensä joku 10 euroa). Aika ryöstöhinnat. Hostellejakin löytää halvemmalla ja niissä on sentäs suihkut, kunnon vessat, omat sängyt ja internetyhteys yms... Eli aikamoista businesta ne siellä pyörittää.. No löysin lopulta 27 pesoa ja sain sitä vastaan levittää makuupussini noin 30 cm rakoon yläkertaan levitetyill patjoille. Tutustuin illalla yhteen argentiinalaiseen perheeseen, jonka isä oli kotoisin Barilochesta ja kertoi ettei majojen käyttö maksanut ennen mitään. Majat ovat siis samantyyppisiä kuin Suomen autiotuvat paitsi että paikalla on joku myymässä ruokaa ja juomaa... Ja nykyään siis myös patjapaikkoja ja keittiövuoroja...

Seuraavana päivänä palasin Barilocheen ja otin bussin kohti Buenos Airesia. 18 tuntia bussissa... Jee, jee...

En muistaakseni ole vielä kertonut, että nää argentiinlaiset on hukanneet kaikki kolikkonsa. Niitä ei saa mistään, kellään ei ole niitä, kaupasta saa vaihtorahana karkkia tai ei-oota... Ja silti kolikoita tarvitsee kaikkialla. Buenos Airesissa bussin voi maksaa ainoastaan kolikoilla ja ainoastaan tasarahalla, kaikenlaisille laukunheittäjille yms. pitäisi antaa tippiä (=kolikoita) ja kaupoissa kysellään aina kolikoiden perään... Täällä kolikoiden panttaaja on siis kuningas... Yritän siis pitää visusti itselläni kaikki kolikot, jotka vain mitenkään onnistun jostain saamaan.

Kuvia Pucónista ja Barilochesta löytyy Flickr:sta.

Pucón - Tulivuoria ja makeaa vettä

Pucón (26.1.-1.2.)

Pucon sijaitsee Chilessä, "seitsemän järven alueella". Puconissa minua kiehtoi lähinnä mahdollisuus päästä tulivuoren huipulla, mutta muutakin tuli tehtyä. Marssin siis ekana päivänä varaamaan tulivuoriretken seuraavaksi päiväksi. Lähtö kello 6.00 aamulla, 50 euroa. Iltapäivän vietin ihmettelemällä tulivuorta kaupungista käsin, poikkeamalla läheisen järven rannalle (joka on muuten samanniminen kuin tulivuori, Villarica) ja ostamalla kunnon eväät ja paljon vettä seuraavaksi päiväksi.

Reissu tulivuorelle osoittautui kyllä todella hienoksi kokemukseksi. Ei kaduttanut vaikka 50 euroa on ehkä suurin summa mitä olen koskaan maksanut mistään täällä. Päätin nousta myös kävellen alkumatkan, jonka suurin osa taittoivat hiihtohissillä vajaan 7 euron hintaan. Kohta kaduin kävelyvaihtoehdon valitsemista, sillä mäki oli aika jyrkkä ja opas viiletti aika uskomatonta vauhtia. En kai ollut vielä ihan toipunut "kaikki paikat tukossa" -sairaudestani, koska ei se mäki nyt niin pahalta näyttänyt. Loppumatka sujui huomattavasti helpommin. Syitä voi olla useita. Ehkä siksi että kävelimme ylihitaasti (että ne hissilläkin nousseet pysyivät mukana), tai siksi että kävelimme siksakkia, eikä nousua siis juurikaan ollut, matkaa vain, tai siksi että apuna pääsi käyttämään jäähakkua... Tulivuoren huippu on siis lumen peitossa ja kävelimme lähes koko matkan lumessa/jäässä. Ilmeisesti 2874 metriä on niin paljon, että korkeanpaikan leirejä harrastamattomia sattuu päähään. Ainakin mua sattui aika pahasti. Onneksi päänsärky aina hävisi kun pysähdyimme tauoille. Toinen vaihtoehto voisi olla orastava lumisokeus, mutta häviäisikö päänsärky silloin välillä... lopulta pääsimme kuitenkin siis huipulle ja siellä se oli 200 metriä leveä reikä... Olin ehkä hieman pettynyt ettei punaista laavaa näkynyt, mutten toisaalta uskaltanut myöskään mennä kovin lähelle sitä reikää pällistelemään. Ensinnäkään siellä ei ollut mitään suoja-aitoja ja toisekseen rikkihöyryt ei kulma tee hyvää... Tulivuori purkautuu kulma suunnilleen joka 14 vuosi. Viimeisin oli vuonna 1999, joten nyt ei ollut hirveää vaaraa, että tulivuori päättäisi purkautua... Paikallisten intiaanien kielellä (mapuche) tulivuoren nimi on rucapillán, eli paholaisen koti... Tulivuoresta tekee erityisen vaarallisen se, että sen huipulla on aina lunta. Tulivuoren purkaus aiheuttaa siis aina samalla myös ison lumivyöryn. Lumen ansiosta tulivuorelta laskeutuminen oli kuitenkin huomattavasti helpompaa kuin sille nouseminen. Vedimme kunnon vermeet päälle (takki, housut, säärystimet ja peppuliukuri) ja laskimme lumeen uurreetuja liukumäkiä pitkin alas jäähakulla jarruttaen. Aika hauskaa, vaikka kaikialla ei aina ihan niin lujaa mennytkään ja jotkut eivät meinanneet tajuta miten hakun avulla pysähdytään (aiheuttaen pieniä vaaratilanteita). Tulivuoriretken vaarallisin osa onkin kai kanssaretkeläiset, jotka eivät osaa toimia hakun kanssa. Päätin siis olla joka mäessä ensimmäisenä ja varmistaa itselleni turvallisimmat ja parhaimmat laskut! :) Matkan lopuksi selvisi, että hiihtohissi olisikin kuulunut hintaan, joten valitin vähän ja sain vierailun kuumille lähteille puoleen hintaan... :P rentouduin siis illalla kuumissa lähteissä loikoilemalla. Oikeesti siellä oli aika tylsää ja ihan sikana israelilaisia (niitä on joka paikassa), mut oli se aika rentouttavaa. Nukuin kuin tukki seuraavan yön.

Yö venyi aika pitkäksi, joten seuraavana päivänä kävin vain varaamassa kaksi muuta retkeä ja bussilipun Barilocheen, Argentiinaan. Perjantaiaamuna satoi rankasti, päätin vaihtaa retkien ajankohtia ja niinpä menin iltapäivällä kokeilemaan hydrospeediä. Jotenkin satuin olemaan ainut osallistuja, joten sain ihan privaattiretken. Hetken jo epäilin hydrospeedin turvallisuutta kun minulle (siis ainoalle osallistujalle) ei meinannut löytyä edes melkein ehjää märkäpukua. Lopulta, sonnustautuneena kahteen märkäpukuun, pelastusliiveihin, kypärään ja räpylöihin pulahdimme melko hyiseen jokeen hassun kuminpalasen kanssa. Loppujen lopuksi hydrospeed oli aika hauskaa seurasin opasta kuminpalasen päällä lilluen ja joen virtausten viemänä. Hommaan tarvittiin ilmeiseti vatsalihaksia, koska ne olivat aika kipeinä seuraavat päivät. Muuten selvisin ongelmitta. En kaatunut, en juonut liikaa vettä, enkä törmännyt kiviin liian pahasti. Joen pahimmat kosket on luokiteltu luokaksi kolme eli vaikeiksi... Joen virtauksien mukana lillumalla ne meni kuitenkin aika nopeasti ja helposti. Taitoimmekin tunnin aikana 13 km matkan.

Lauanatina kokeilen jotain vähemmän jännittävää ja epäkiinnostavampaa... Canopy on jonkinlaista köydessä riippuen liikkumista. Maisemat eivät olleet niin hienoja kuin kuvissa, eikä köydessä riippuminen niin jännää kuin olisi voinut olla. Pienoinen pettymys siis... :( Varmaan jännempää korkeanpaikan kammosta kärsiville...

Pucón on oikeasti aika nätti kaupunki. Vähän ehkä alppihenkinen. Kaupunki on täynnä matkatoimistoja, jotka järjestävät jos jonkinlaisia retkiä lähiluontoon. Ihan mielenkiintoisia kaikki, mutta jos ei ole rajattomia rahavaroja niin ihan kaikkeen ei pysty. Paikan ympärillä on neljä tulivuorta, kansallispuisto, jokia, järviä ja kuumia lähteitä. Aika paljon siis tarjottavaa. Näin tammikuun lopussa paikka oli täynnä chileläisiä ja israelilaisia. Onneksi retkilläni (lukuunottamatta kuumia lähteitä) oli vain chileläisiä. Israelilaiset tursuavat jo korvista ulos...

Yleistä chilestä: Kalliimpi kuin Argentiina, mutta yleisesti myös kehittyneempi. Mielestäni kehittynyt paljo jo näin ihan kolmessa vuodessa. Teissä on viivat ja ne on useimmiten merkitty vielä heijastimilla, jotta näkyvät paremmin, kun taas Argentiinassa viivat teissä on jopa aika harvinaisia (jotkut risteykset ovat kaaottisia, koska kaistoja ei ole merkitty). Chilessä puhutaan myös espanjaa, jota eivät edes kaikki argentiinalaiset ymmärrä. Summasummarum: Onneksi valitsin Argentiinan ja päätin olla ajamatta autoa siellä...

Sunnuntaiaamuna matka jatkui kohti Barilochea... Päiväbussi... Tylsä päivä siis tiedossa.